Nyt on aika toimia

English | Österreich | België/Belgique | ČeskoБългария | Suomi | France | Deutschland | Ελλάδα | Ireland | Italia | Nederland | Polska | España

Juha Sipilä,

Kello tikittää. Kolme vuotta on kulunut Pariisin sopimuksen solmimisesta ja on selvää, että ilmastonmuutoksen torjumiseksi täytyy tehdä paljon, paljon enemmän. Mutta on myös hyviä uutisia: Ratkaisut, joilla voimme uudistaa taloutemme vihreäksi, ovat jo olemassa. Ihmiset ympäri Euroopan ja maailman ovat lähteneet liikkeelle ja vaativat tekoja.

Muutos on kiinni poliittisesta tahdosta. Nyt on aika toimia.

Tutkijoiden mukaan Euroopan nykyinen tavoite vähentää päästöjä 40% 2030 mennessä ei riitä pitämään ilmaston lämpenemistä alle 1,5 asteessa. Tämä olisi katastrofaalista. Kansainvälisen ilmastopaneeli IPCC:n raportti osoittaa, että yli 1,5 asteen lämpenemisen vaikutukset merenpinnan nousuun, luonnon monimuotoisuuden köyhtymiseen, terveyteen, ruoantuotantoon ja talouteen olisivat valtavat. Itse asiassa nykyiset lupaukset eivät riitä pitämään lämpötilan nousua edes alle 2 asteessa.
EU ei siis ole pitämässä kiinni Pariisin sopimuksesta. Tutkijat ovat todenneet, että maapallon lämpötila nousee ainakin 3 astetta, jos valtiot eivät tiukenna päästövähennystavoitteitaan merkittävästi.


Me vaadimme EU:ta vähentämään päästöjään 55 % vuoteen 2030 mennessä, jotta voimme välttää katastrofaalisen ilmastonmuutoksen.

Me vaadimme, että ilmastonmuutos otetaan tosissaan ja päättäväisiin toimiin ryhdytään jo tänään.

  • Suomen täytyy kantaa vastuunsa. Siksi meidän täytyy:
  • Lopettaa kivihiilen käyttö 2020-luvulla
  • Lopettaa turpeenpoltto 2020-luvulla
  • Korvata lämmitysöljy 2020-luvulla
  • Siirtyä päästöttömään liikenteeseen 2030-luvulla
  • Luopua maakaasun käytöstä 2030-luvulla

Allekirjoitatko?